sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Joskus kaatuu

Eilen minulla oli hurjasti energiaa ja pääsinkin sitä purkamaan maneesiin. Emännän ei paljon tarvinnut itseään rasittaa sillä minusta oli todella kivaa juosta ihan itsekseni. Pariin otteeseen vauhti yltyi niin kovaksi, että otin kylkikosketusta maneesin pintaan. Emäntä ei tästä kauheasti tykännyt ja ottikin minut sitten kiiinni ja teetti maastakäsinharjoituksia.

Juoksenteluni kuvattiin myös videolle ja muutakin materiaalia kuvattiin. Emäntä lupasi jonkinlaisen koostevideon teidän iloksenne. Luvassa mm varuste-esittelyä ja pientä höpötystä. Mahdollisesti seuraavan lukijamäärä rajapyykin ylityttyä video tulee teidän nähtäväksenne. Kaatumiseni päätynevät jollekin tulevalle mokailuvideolle kunhan Sonja taas sellaisen tekee.

 Tässä pieni gif kokeilu kaatumisestani. (Kuvat napattu videolta.) En osannut saada tätä toimimaan ihan täysin (avaamalla saa katsottua), jos joku osaa neuvoa saako tätä giffiä looppaamaan jollain koodillam otan neuvot ilomielin vastaan.


3 kommenttia:

  1. Itse oon käyttänyt Photobuckettia giffien kanssa. Bloggerissa ei oikein vissiin ole muuta keinoa edes koodilla.

    VastaaPoista
  2. Photoscapella saa toimivia gifejä! (:
    + siinä on hyvät muokkaus toiminnot ! (:

    VastaaPoista
  3. Minunkin blogissani on Ponille haaste! :) http://essinponiblogi.blogspot.com/
    Mikäli Poni itse päättää osallistua ja vastata haasteeseen, niin tässä ponille sopivaksi muokatut haastekysymykset.

    1. Mielestäsi tärkeintä ratsastajassa?
    2. Pahin virheesi emännän kanssa?
    3. Paras puoli omistajassasi?
    4. Mikä sai sinut aloittamaan ratsuhommat?
    5. Olisitko 5 vuotta sitten osannut kuvitella elämäntilanteesi sellaiseksi kuin se nyt on?
    6. Millainen hevonen miellyttää silmääsi?
    7. Paras neuvo jonka olet valmentajalta/omistajalta/ muulta saanut?
    8. Harrastaako emäntäsi lähipiiri, perhe ja ystävät myös hevosia?
    9. Mikä ratsuhommissa ärsyttää?
    10. Kuvaile unelmiesi päivä!
    11. Suurin haaveesi, ponin tai emäntäsi?

    VastaaPoista