Treeniä Sophian kanssa

Emäntä on sitten saanut päähänsä, että meidän on aika alkaa ottaa tämä ratsastus taas oikeasti vakavasti ja alkaa kehittää molempien taitoja. Ihan hyvä idea noin teoriassa, mutta miksi minut pitä aina sotkea näihin hullutuksiin?

Tänään se rääki sitten virallisesti alkoi. Apujoukoiksi saapui kouluratsastaja Sophia Backlund, jonka hevoset asustavat samalla tallilla minun kanssani. Tarkoitus olisi, että hän säännöllisen epäsäännöllisesti ratsastaisi minua läpi, sekä pitäisi säännöllisen epäsäännöllisesti tunteja emännälle. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin se sitä opetusta enemmän tarvitsee kuin minä. Ainakin jos minulta kysytään.

Ja mitenkäs ne treenit sitten Sophian kanssa meni? Ihan mukavasti, vaikkakaan minua ei olisi tippaakaan huvittanut tehdä töitä näillä lämpöasteilla. Jos mitenkään mahdollista, olin vielä tavanomaistakin laiskemmalla fiiliksellä. Asiaa ei auttanu väärä kellonaika. Ymmärtäkää ihmiset jo, että pienten ponien kuuluu seistä päivisin tarhassa, töitä voidaan katsella sitten iltasella.

Sophia oli näin ponin näkökulmasta oikein hyvä tyyppi. Vaativa, mutta reilu. Kiitteli paljon heti kun tein mitä pyydettiin ja yhteisen kielen löytyminen oli helppoa. Ei tarvinnut leikkiä ajatustenlukijaa. Pistin minä tietysti sen jalkalihakset koville, mutta annoin kyllä periksi sitten lopuksi.

Moitteita tuli nihkeästi heräävästä työmotivaatiosta ja hitaista pohjereaktioista, mikä ei ainakaan emännälle tullut yllätyksenä, sekä myös laukasta, joka pitää saada pyörimään paremmin. Kehuja sen sijaan sain hyvästä kokoamiskyvystä (siis sitten kun suvaitsin liikkua eteenpäin) ja siitä, että kun suostun yhteistyöhön, en enää tunnu laisinkaan ponilta vaan ihan hevoselta.

Yhteenvetona sanottakoon, että ensikosketus oli hikinen, mutta miellyttävä. Uskon, että tämä yhteistyö voi toimia oikein hyvin ja saamme emännän kanssa sen avun mitä tarvitsemme ja pääsemme yhteistyössä uudelle tasolle kovalla työllä. Jo tämän ensimmäisen katsauksen perusteella voin sanoa, että Sophian tapa kannustaa ja kiittää hevosta, sopii minunkaltaiselleni motivaatiorajoitteiselle ja hieman vieraita kuskeja aristavalle tyypille erinomaisesti. Emännällä on siinäkin hieman opeteltavaa... (VINK VINK!)

Kiitos Sophia ja anteeksi, että pohkeesi ovat varmaan krampissa minun jäljiltäni. Lupaan olla ensi kerralla reippaampi. Ehkä...

Käykää lukemassa Sophian blogia ja tsekkaamassa hienot tallikaverini TÄÄLTÄ.

Loppuun vielä läjä kuvia, joita emäntä yritti räpsiä samalla kun katseli ratsastusta tarkalla silmällä.

Täysi työpäivä

Heti aamusta, tai no, oli se puolenpäivän jälkeen sentään, emäntä paukashti tallille Lenan kanssa. Sain toimittaa opetusratsun virkaa ja suoriuduinkin hyvin siitä tehtävästä. Tällä kertaa me päästiin jo tosi hyvin yhteisymmärrykseen Lenan kanssa siitä mihin suuntaan mennään ja millä vauhdilla. Oli oikein leppoisa ja mukava tunti vaikka emäntä siellä maneesin keskellä huutelikin ohjeita.

Ehdin jo huokaista ja alkaa nautia leppoisan rennosta päivästä, mutta ei. Emäntä tuli vielä uudestaan illalla tallille ja jouduin oikeasti töihin. Ei olisi millään huvittanut enää. Pakotettuna kuitenkin raahaudui (melkolailla kirjaimellisesti) maneesiin. 

Luvassa oli koulutreeniä. En voi sanoin kuvailla kuinka tympeältä tuntui tehdä ns tuplavuoro. Emäntä oli kuitenkin päättänyt, että tänään treenataan, joten mehän treenattiin sitten. Taivutuksia taivutusten perään käynnissä ja ravissa ja sitten vielä vähän laukkaa. Koko ajan piti mennä reippaasti eteenpäin, vaikka minulle olisi oikein hyvin hieman pienempikin vauhti sopinut.

Lopuksi vielä Annu, joka oli kuvaamassa meitä (kiitos kuvista!), kiipesi minun selkääni vähän kokeilemaan miltä tuntuu ratsastaa ponilla. Onhan se tietysti elämys, sitä en kiellä. Emäntä räpsi parit kuvat myös Annusta ja minusta.

Käykää katsomassa Annun ja Matin blogi TÄÄLTÄ. Alla kuvia sekä emännästä, että Annusta minun selässäni. Lainakuskeilla tuntuu olevan jostain syystä hauskempaa minun kanssani. Mahtaakohan tuo emäntä ottaa tämän treenaamisen liian vakavasti? Mitenköhän sen saisi rentoutumaan?

Esteitä

Mitäs tässä nyt onkaan taas puuhattu? Emäntä on ollut juhannuksen jossain liesussa ja mun liikunnasta on huolehtineet oikein mukava lainakuski, sekä vuokraaja. Eilen jumpattiin emännän kanssa koulua. Kuski oli enemmän kuin tyytyväinen suoritukseeni, vaikkei me mitään ihmeellistä tehtykään, lähinnä vain verryteltiin tämän päivän treenejä varten.

Tänään minulla olikin vuorossa estetreenit. Tyttöysäväni Lillonin emäntä on esteratsastaja ja sattuu olemaan myös minun emäntäni ystävä, joten sehän sitten minun hyppyyttämiseni hoiti tällä kerralla. Se vaatii minulta aina vauhtia ja kunnollisia hyppyjä, joten osasin asennoitua oikein ja yritin pinnata alussa niin paljon kuin kykenin, mutta armoa ei tullut siltikään.

Hypättiin ensin vähän kavalettia, mikä oli mielestäni todella säälittävää ja arvoani alentavaa, joten en viitsinyt edes yrittää tosissani. Jumppasarjalla aloin sitten jo vähän skarpata. Siinä kun voi käydä hassusti jos ei katso mihin koipensa asettaa. Kun sitten pääsin vauhtiin, pompittiin vähän 80cm okseria jumppasarjan perään. Sekin osoittautui aika helpoksi nakiksi, joten päätin näyttää miten hyvin osaan oikeasti hypätä.

Verryttelylaukkaa

Onko tämä muka joku este?!

Hiiiiop!

Jumppaa

Jumppaa

Lisää jumppaa

Nyt aletaan puhua jo hyppäämisestä.

Kai tämä täytyy joskus tosissaankin ottaa...

I believe I can fly!

Suuret kiitokset Tinalle treeniavusta niin minun, kuin emännänkin puolesta!

Treeniä ja lihashuoltoa

Eilen meillä oli emännän kanssa pienimuotoinen hikitreeni pikkukentällä. Ohjelmassa oli lähinnä siirtymisiä, sekä suoralla uralla eteenpäinpyrkimyksen ylläpitoon tähtääviä harjoitteita. Emännällä on sen verran totuteltavaa takaisin ratsastustouhuihin, ettei se vielä kauhean pitkään pysty täysillä treenaamaan. Sen matikalla tehdään joko täysillä tai ei ollenkaan. Treenipäivinä se on aika kurjaa matikkaa se.

Huoltopäivinä taas se on erinomainen ajattelutapa. Tänään oli juuri sellainen päivä. Ensin emäntä putsasi Lillonin ja minun tarhan, sen jälkeen sain harjauksen pitkän kaavan mukaan ja sitten vielä hierontaa. Emännän mielestä on tärkeää pitää huolta minun lihaskunnostani myös rentouttavalla hieronnalla. Samalla kuulemma saa vihiä jos jotain on pielessä. Se kun ei minun puhettani ymmärrä vaikka kuinka yritän selittää asioita. Löydöksinä tälläkertaa pieniä lihaskalvokireyksiä lapojen yläosassa (no onko siis ihme jos etujalat ei ihan pysy takajalkojen vauhdissa mukana), sekä jonkin verran puolieroja, muttei mitään vakavampaa.

Rentoutushetki jatkui mukavasti vielä ulkosalla tuoretta napostellessa ilta-auringon paisteessa emännän istuskellessa nurmikolla. Lisää tällaisia päiviä kiitos. Näistä minä pidän.

Jarrut kateissa

Jos minut viedään töihin samaan aikaan kun karsinoihin tarjoillaan iltapalaa, en tykkä tilanteesta ollenkaan. Se ei yksinkertaisesti ole reilua. Kukaan ei voi väittää, ett tykkäisi ylimääräisestä odottamisesta nälkäisenä vaikka ravintolassa. Nii-in. Kukaan ei tykkää siitä. Minä kuitenkin tänäänkin jouduin töihin vasta iltaruuan aikaan ja se sapetti kovasti.

Päätin sitten, että tänään mennään eikä meinata, enkä ottanut kuuleviin korviinikaan emännän puolipidätteitä tai muitakaan jarrutusyrityksiä. Suurimman osan aikaa kaahotin menemään kieli pihalla minkä kintuistani pääsin. Opetelkoon tuo emäntä ensin ratsastamaan ja katsotaan sitten uudelleen. Se on muka käynyt salilla ja kaikkea, mutta ei sitä kyllä istunnasta huomannut. Pomppii kuin heinäsäkki kun pikkuisen kiristää tahtia, eikä keskivartalon ryhdistä ollut tietoakaan. Pari hienoa pukkiloikkaakin sille esitin vastalauseeksi tästä surkeasta esityksestä.

Emäntä kuitenkin kiitteli minua kovasti nopeista pohjereaktioista ja hyvästä eteenpäinpyrkimyksestä. Tästä on kuulemma hyvä jatkaa treenejä ensi viikolla. Se on kuulemma lähdössä huomenna jonnekin reissuun. Minun entinen ajo-opettajani menee naimisiin siellä kaukana missä olin opetettavana. Katsotaan mitä kivaa keksin liikuttajilleni loppuviikosta. Emäntä uhkasi, että ensi viikolla kovennetaan treeniä pikkuhiljaa ja aletaan vaatimaan juttuja. Minun mielestäni on ihan tarpeeksi vaadittu, että ylipäänsä suostun kantamaan tuota selässä tai edes tulemaan tallista pihalle.

(Emäntä haluaa sivuhuomauttaa tähän, että ensi viikolla käytetään myös suitsia joissa on alaturparemin, tai kankikuolain, etten yritä hivuttaa koko ratsastuksen ajan kieltäni talliin heinäkasalle.)

Kuvista iso kiitos Petra K:lle!

Takaisin arkeen

Naamat

Kyllä. Tänään se pirun emäntä oli vetänyt ratsastusbyysat jalkaansa ja lykkäsi minulle kanget suuhun. Nössö vellihousu halusi, että minulla on jarrut suussa jos satun näkemään mörköjä uudella kentällä. Mitä se minusta oikein luulee, häh?! Minähän olen itse tyyneys ja varsinainen herrasmies. Kysykää vaikka Lillonilta. Sillä, etten pistä sille hanttiin, ei ole mitään tekemistä sen kanssa että se on kaksi kertaa isompi kuin minä... Ei ole. Yhtään. Johtuu vain siitä, että olen herrasmies.

Ei auttanut itku markkinoilla, töihin oli mentävä. Kaulaa kaarelle ja takajalkoja alle. Ajatustenlukijaakin sai taas leikkiä kun emännällä oli hieman nappulat hukassa. Kyllä se kuulemma oikein tyytyväinen oli minun tekemisiini tällä kertaa. On aina hyvä suunnitelma tuudittaa ihmiset valheelliseen turvallisuudentunteeseen.

Ohjelmassa oli kevyt paikkoihintutustumistreeni. Ihan vain siirtymisiä ja reipasta etenemistä kaikissa askellajeissa ja vähän kahdeksikkoja. Päätin keskittyä täysillä emännän pyyntöihin, jotta homma olisi nopeasti ohi, sillä kuulin iltaheinäkärryjen äänen jo tallista. Onneksi emännällä ei ollut kovin kunnianhimoisia tavoitteita tälle treenikerralle, joten pääsin vähällä.

Kuvamateriaalia emme valitettavasti tästä kerrasta saaneet ylemmän selfien lisäksi, mutta joskus on ihan kiva vähän hassutella. Emäntäkin joskus moiseen innostuu, vaikka se onkin monesti aika tosikko.