lauantai 25. helmikuuta 2012

Ympyrää lumipyryssä

Kieltäydyin menemästä maneesiin. Sieltä kuului omituisia ääniä, enkä todellakaan ollut valmis uhraamaan henkeäni katolla kisaileville sapelihammastiikereille joten juurrutin kavioni kiinni maahan maneesin ovella. Emäntä pyöritteli silmiään ja totesi, että mennään sitten kentälle, jos ei minulle katto kelpaa.

Lunta pyrytti melkein vaakatasossa puuskittain ja kentällä sitä olikin melkein puoleen sääreen asti. Kovin montaa kierrosta ei tarvinnut juosta liinan päässä kun maneesi alkoi tuntua sittenkin houkuttelevalta. Emäntä veikin minut sitten maneesiin. Hetken sen piti uskotella minulle, ettei siellä ole yhtään vaarallista ja lopulta suostuinkin, lähinnä lumipyryn pakottamana, siirtymään sisätiloihin, jossa jatkettiin liinassa jumppaulua.

Nyt on selkälihakset verrytelty pehmeiksi eteenalastreenillä ja tulihan siitä hyvä mieli kun emäntä kehui kuinka rohkea poni minä oikein olenkaan kun uskalsin uhmata tiikereitä ja muita mörköjä. Enhän minä tietysti oikeasti pelännyt, kunhan testasin että onko emäntä hereillä...

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

No measure of time...



Tässä video, jonka kuvasimme tänään emännän ja emännän kaverin, Sonjan, kanssa.

Uusittu ulkoasu

Kuten emäntä lupasi, blogini sai uuden bannerin. Samalla ilmestyi bannerin alle kaksi välilehteä ("minä" ja "emäntä"), joista voitte käydä kurkkailemassa lisätietoja.

Mitäs pidätte uudesta ulkoasusta?


lauantai 18. helmikuuta 2012

Tutu, seppele ja... video

Tänään oli taas vähän erilainen päivä. Emännän kaveri, Sonja, on kyläilemässä täällä meidän kulmilla ja siitähän seuraa väistämättä myös minulle ekstraohjelmaa. Tälläkin kertaa meillä on videokuvausviikonloppu.

Aamulla kävimme ensin maneesissa juoksemassa. Minusta piti kuulemma saada enimmät höyryt pihalle ennen varsinaisia kuvauksia. Sitten pienen harjailun jälkeen loput kuvausryhmäläiset saapuivat paikalle ja päästiin itse asiaan

Videon näette tästä:



Ja sitten vähän kuvia:




Emäntä päätti siirtää minut ja Hannun toisiin maisemiin.

Huomenna on luvassa lisää kuvailua. Emäntä mm lupaili lukijoiden määrän huikean kasvun kunniaksi uutta banneria blogiin ja lisää videomateriaalia on tulossa.

Huomiseen!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Pikkutreenit

Pyörähdettiin eilen puolen tunnin kankitreenit tekemässä maneesissa emännän kanssa. Teeman olivat käynti-ravi siirtymiset, sekä laukka-ravi siirtymiset.

Minua ei olisi huvittanut yhtään ja maneesin katto rapisi epäilyttävästi. Olen edelleen aivan varma, että siellä kiipeili sapelihammastiikeri väijymässä viattomia poneja. Yritin epätoivoisesti poistua paikalta, mutta emännän mielestä meidän oli täysin turvallista työskennellä sapelihammastiikereistä huolimatta. Ne eivät kuulemma pääse maneesiin. En oikein tiennyt mitä uskoa, joten jatkoin työntekoa, mutta puolella korvalla kuulostelin koko ajan varmuunden vuoksi, että jos sittenkin se tiikeri ilmestyisi jostain...

Viikonlopuksi onkin sitten kuulemma luvassa videoprojekteja.  

tiistai 14. helmikuuta 2012

Poni on IRTI!

Minulla oli tänään silmäluomi toisesta silmästä vähän paisuksissa, joten emäntä ei raaskinut laittaa minua "oikeisiin töihin" vaan tyytyi suunnitelmistaan poiketen juoksuttamaan minua maneesissa ja tekemään maastakäsin juttuja. Ei muuten haitannut sitten yhtään! Huomenna on varmasti taas toinen ääni kellossa, mikä turvotus on laskenut.

"Joo joo, mennään, mennään..."

"Sillä ei pysy edes kengät jaloissa. Avuton yksilö."

"Mitäs sitten tehdään?"

"Tullaan tullaan..."

"Sirkushuveja, muttei ollenkaan leipää (dislike)."

"Kyllä mä susta välillä vähän tykkäänkin..."

Osaan pujottaa pääni itse riimuun!

Niin ja jotta ette nyt ihan luule, että päästän tuota emäntää ihan liian helpolla kerrottakoon, että näpsäisin sille mukavan pikku mustelman käteen. Ihan siis kaikella rakkaudella...

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

"Be my Valentine"
(Kuvat © Hannu Perälä )

Sininen laatikko