sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Opetushevosena, Part I

Emännän ystävä, Visa, kipusi tänään selkääni ja emäntä otti meidät liinan päähän. Minun tarvitsi vain juosta ympyrää emännän raipan tahtiin ja kuski sai keskittyä istumisen salojen opetteluun. Aivan uskomatonta kuinka hankalaa niinkin yksinkertainen asia voikaan ihmisille olla.

Laukassa minun piti vähän keksiä omaa hauskaa ja heittää kehiin pienet rodeot. Visan mielestä se oli hillittömän hauskaa, emännän ilmeestä päätellen se ei varsinaisesti ilahtunut. Huolimatta pienestä esityksestäni, emäntä päästi meidät liinasta vapaaksi ja jäi itse keskelle maneesia huutamaan ohjeita. Minusta on mukavaa, että se joskus kurittaa muitakin kuin minua. Luonnollisesti otan tilanteesta kaiken irti ja pistin Visan kunnolla töihin. Minähän en tee mitään jos ei ole ihan pakko!






Arvasin kyllä, ettei löysäilyäni katsottaisi hyvällä ja että tämä rento jolkottelu loppuu jossain vaiheessa. Totuus tuli taas iskuna vasten kasvoja kun emäntä hyppäsi kyytiin. Katsoin parhaaksi yrittää parhaani, jotta homma olisi ohi mahdollisimman äkkiä. Ei ole yhtään mukavaa hikoilla näillä pakkasilla. Teimmekin emännän kanssa vain pienen verryttelyn ja läpiratsastuksen.





Emäntä käski muistuttaa, että se kypärä pitäisi aina pitää päässää...

Loppukäynnit käytiin käveleskelemässä Visan kanssa kentällä mukuvassa auringonkajossa.


Ennen kuin pääsin takaisin tarhaan syömään, emäntä nappasi vielä kuvan minun uudesta sisätoppiksestani. Eikö olekin hieno! Kerrankin jotain mustaa, eikä mitään epämääräisiä värejä (kuten pinkkiä). Toppis on shoppailtu meidän suosikkikaupasta, Eläinpalvelu Aesa Brasta.




lauantai 28. tammikuuta 2012

Pikapäivitystä

Pikaiset päivitykset kuluneista päivistä.

Tänään minulla oli vapaapäivä. Emäntä kävi vähän leikkimässä kanssani tarhassa ja tarkistamassa että minun loimeni ovat hyvin päälläni. Eilen kävimme jumppailemassa kentällä. Ohjelmassa oli vain lyhyt eteen-alas treeni. Minun oli tosi vaikea keskittyä koska oli jo hämärää, eikä kentällä ollut valoja päällä. Lisäksi maneesista kuului ääniä, joita jännitin jonkin verran.

Huomenna pääsen kuulemma toimittamaan opetushevosen virkaa, mutta siitä lisää huomenna.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Ilman satulaa

Pakkanen sekoittaa ihmiset. Olen ihan varma siitä. Emäntä ja hänen ystävänsä Laura saapuivat tallille topattuna sellaiseen vaatekerrokseen, etten meinannut tunnistaa kumpaakaan. Lauraa ei olekaan näkynyt pitkään aikaan, joten täytyihän minun vähän kokeilla, että onko se ihan pehmentynyt. Emäntä kuitenkin puuttui peliin aika nopeasti ja minun huvitteluhetkeni loppui lyhyeen. Ikävää.

Jonkinlainen dementia niihin on varmaan iskenyt kun unohtivat pukea minulle satulan päälle! Eikä me menty maneesiin, vaan kentälle. Olin siis ulkona. Alasti! Oli kuitenkin mukavaa vähän liikuskella raikkaassa ulkoilmassa ilman sen kummempia vaatimuksia. Kunhan humputeltiin ympäriinsä. Laukattiinkin vähän. Siinä piti vähän koittaa vähän heilutella päätä ja uhkailla pukittelulla, mutta emäntä sanoi minua apinaksi ja jatkoi määrätietoisesti ratsastusta. Tarkemmin ajateltuna se ei ehkä ollut niin hyvä idea kuitenkaan. Ei se olisi kuitenkaan pysynyt kyydissä jos olisin kunnolla pukittanut.
 


© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

KUKKUU!
Laurakin kävi kyydissä. Siitä kuvapostaus myöhemmin.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Aivojumppaa

Emäntä pisti minut lujille. Tälläkertaa tosin henkisesti, ei niinkään fyysisesti. Koska kuulemma käytöstapani eivät eilen vastanneet kaikiltaosin asetettuja standardeja, emännän mielestä oli taas aika mennä naruriimun kera maneesiin keskustelemaan laumahierarkiasta, sekä emännän huumorintajun kestosta.

Yritin olla kaukaa viisas ja hoitaa homman kotiin ilman suurempaa päänvaivaa. Yleensä emäntä on hyvin nopeasti tyytyväinen jos en yritä näykki, nojailla, esittää tyhmää tai tehdä muutakaan ylimääräistä, mutta tälläkertaa suunnitelmani ei toiminut. Tein kaiken mitä pyydettiin, mutta emäntä halusi nostaa vaatimustasoa. Minun piti mm normaalin jalan koukistamisen lisäksi laskea samalla päätä alas, vähänkuin kumartaisin, ja sitten se yritti saada minua tekemään jotain muutakin mistä en vielä ole aivan varma, mutta ehkä se selviää ajan kanssa.

Maastakäsittelypäivät ovat kyllä tosi mukavia, vaikkakin niiden vaatima ajattelu on tosi raskasta. Emännän kanssa on kuitenkin hauska puuhastella kun se on hyvällä tuulella. Sain taas paljon kehuja ja paijaamista palkinnoksi hyvin tehdystä työstä.


Mun emäntä ja minä. <3 © Milla Kouhia

lauantai 21. tammikuuta 2012

Päivän treenit

Kuvat: © Milla Kouhia

Alkukäynnit kentällä.

Voiko joku kertoa tolle, että sen touhut näyttää melko hankalalta. Ei uskoisi, että se on joskus ennenkin kiivennyt hevosen selkään...

Taivuttelua

Tempon lisäystä

MÖRKÖ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Se mörkö on ihan varmasti vieläkin siellä!

Väistöt auttoivat unohtamaan maneesin nurkassa vaanineen mörön.

Ravia. Tylsää.

Laukkaa. Raskasta ja tylsää.

Loppuverkat puuhasteltiin ulkokentällä.

Lumessa oli raskasta ravata.

Saati sitten laukata.

PUUH!

Omistajani on sadisti.

Se on myös seonnut. Käytiin loppukäynnit "maastossa".

Oli kivaa.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Taas mennään!

Kengittäjäsetä kävi taas tänään ja totesi, että minun sairaslomani saa nyt loppua. Emäntä ilahtui suuresti tästä tiedosta ja lähtikin hetimmiten juoksuttamaan minua kentälle. Se olikin kivaa vaihtelua ainaisen maneesin kiertämisen sijaan, vaikkakin lumessa oli tosi raskas juosta.

Ensi viikolla alkaakin sitten uudet treenit taas mikäli tuota emäntääni yhtään tunnen...

tiistai 10. tammikuuta 2012

Pipi

Olen sairaslomalla. Minulla on kavio kipeä. Sattuu kun yrittää kävellä. Emäntä ja kengittäjä epäilevät, että se olisi vain kaviopaise. Minä kysyn, että mitenniin "VAIN"?! Se on kipeä! Haluan huomiota, paijaamista, hellyyttä ja enemmän ruokaa! Sekä tietenkin sääliä ja sympatiaa.

Ei ole kivaa sairastaa (vaikka se tarkoittaakin lomaa). Emäntä kuitenkin sanoi, että olen pian ihan kunnossa. Toivottavasti se on oikeassa...

perjantai 6. tammikuuta 2012

Uudet kengät...

...ja uusi kengittäjä! Mies...!

En varsinaisesti pidä miespuolisista ihmisistä. Ennen suorastaan kammosin niitä, nykyään siedän rauhallisia yksilöitä. Emäntä oli kuitenkin suuressa viisaudessaan, tästä tiedosta huolimatta, hommannut miespuolisen kengittäjän suorittamaan manikyyrini. En ollut uskoa silmiäni kun se tyyppi laittoi ne kengittäjien käyttämät nahkaläpyskät jalkojensa suojaksi.

Tämä Marko oli kuitenkin ihan ok. Se jutteli minulle ja välillä oikein rapsuttelikin. Heti tiesi, että korvan rapsuttaminen on parasta mitä tiedän (heti ruuan jälkeen). Pientä kiusaa sille piti kuitenkin tehdä, kun kerkesi kehumaan etten minä niin paha olekaan. Näytin muutaman kerran kuinka kauniisti osaan hiissata takajalat alleni ja sitten nousta hyvin hyvin hallitusti kahdelle jalalle. Emäntä ei tykännyt yhtään.

Minulle laitettiin vain etusiin "rallikengät" (kuten emäntä noita ravikenkiä kutsuu) ja takaset siistittiin. Kengityksen jälkeen nämä uutukaiset piti mennä testaamaan maneesiin. Oli hieman outoa liikkua taas kengät jalassa. Olen ollut kengättä kesästä asti ja nyt minulle lätkäistiin vielä hokitkin samaan syssyyn. Nopeasti niihin kuitenkin tottuu.

Tehtiin emännän kanssa vain lyhyt treeni ja sitten se hyppäsi hetkeksi Torstin selkään. (Torsti parka...) Entinen vuokraajani, Sanna, hoiti minun loppuverryttelyni. Meillä oli tosi mukavaa ja rentoa. Kun emäntä oli lakannut kehumasta Torstia (en tietenkään ole yhtään mustasukkainen!), pääsin karsinaan syömään. Tätä olinkin jo ehtinyt odottaa, koska päiväheinäaika oli mennyt jo ajat sitten.

Yhteenveto siitä, mitä mieltä olen kengityksestä.

tiistai 3. tammikuuta 2012

80 lukijaa

Wau! Teitä on on ihan hirvittävän monta! Tässähän pieni poni menee vallan hämilleen.

Sen kunniaksi laitetaan lisää kuvakivaa!

Kuvakivaa Part II






sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Eri sukua, samaa maata

Arvatkaa mitä! Naapurikarsinaan ilmestyi eilen illalla joku ihan outo tyyppi. Sekin oli valkoinen. Yritin sitä kovasti tiirailla seinälankkujen välistä, mutta vähän hankalaa oli, eikä se ollut kovin puheliaalla tuulella, koska oli juuri matkustanut 12 tuntia.

Aamulla emäntä tuli kaverinsa kanssa tallille ja ne sitten veivät minut ja tuon uuden naapurin maneesiin tutustumaan paremmin. Oi että sitä riemua! Torsti, se uusi kaveri, olikin ihan huipputyyppi. Se tykkäsi leikkiä ihan samoja leikkejä kuin minä ja askelkin kävi samaan tahtiin. Voi pojat kun meillä olikin hauskaa! Ilo loppui kuitenkin lyhyeen kun ihmisille alkoi tulla kylmä, mutta onneksi ne laittoi meidät samaan tarhaan. Siellä sovittiin heti, että voidaan ihan hyvin syödä samalta heinäkasalta.

Olen löytänyt itselleni sielunveljen. Tästä tulee hyvä vuosi!

"Mä oon Poni. Kukas sä oot?"

"Au! Mulla ei oo riimua!"

"Oi, just siitä! Vähän ylempää..."

"Mä voin rapsuttaa sua tästä."

"BILEET!"

Montako hevosta tässä kuvassa on?

Frendit

Leikittiin peiliä

Nipistelyleikki

"Kato äiti! Mä löysin ystävän!"

Kun ollaan kavereita, voidaan syödä samalta heinätupolta.

Loppuun vielä pieni videonpätkä. Emännän mielestä kuulostimme ihan delfiineiltä.