Käytöskoulua

Emännän mielestä oli taas aika ottaa maastakäsittelypäivä. Se kuulemma eipäili, että minulla saattaisi nousta Pocon pomottelu pian hattuun. Minä päätin yllättää emännän ihan täysin ja toimia kuin kello. Se tuntui ilahtuvan kovasti.

Meidän maastakäsittelyn tärkein pointti on oppia ymmärtämään toistemme kieltä, sekä kasvattaa luottamusta. Tänään teimme vain ihan perusharjouituksia, kuten peruutuksia, väistämistä, pysähdyksiä ja seuraamista. Joskus taas harjoittelemme temppuja tai sitten emäntä säkittää minua. Jos joku ei tiedä mitä säkittäminen on, se tarkoittaa totuttamista pelottaviin esineisiin tai asioihin. Säkitysharjoituksissa olen aina irti, jotta voin väistää jos minua pelottaa liikaa. Usein tykkään katsella pelottavia esineitä ensin emännän takaa. Jos se olisikin vaikka vaarallinen, silloin se syö emännän ensin.

Me koemme tällaiset harjoitukset erittäin mukaviksi ja tärkeiksi. Ilman näitä maastakäsittelypäiviä en olisi ehkä koskaan oppinut luottamaan ihmisiin. Vuosien saatossa olen oppinut lukemaan emäntää kuin avointa kirjaa (sillä on minun lukemisessani kyllä vielä kovastikin harjoiteltavaa). Tiedän koska se on hyvällä tuulella ja sitä voi huoletta kiusata, tiedän koska se on pahalla tuulella, jolloin minun kannattaa unohtaa uusien ideoideni esittelyt siltä päivältä ja tiedän myös koska se on surullinen, jolloin yritän piristää sitä kaikin tavoin.

Suosittelen siis kaikille kaviollisille tovereille, sekä heidän ihmisilleen käytöskoulupäiviä. Ihmisten kanssa on paljon helpompaa elää kun niitä ymmärtää paremmin. Ohessa muutama vanha kuva meidän yhteisistä harjoituksista.

Bravuuritemppuni: jalannosto käsimerkistä.

Kun luottaa toiseen, oleminen on helppoa.

Hippaa

Seuraa johtajaa

Riehuntaa

Ja tässä videomateriaalia minun ja Pocon leikeistä. Videon on kuvannut ja editoinut emännän hyvä ystävä, Sonja.

Pojat on poikii

Heipä hei pitkästä aikaa! Viimeaikoina olen käyttänyt kaiken aikani ja energiani uuteen tarhakaveriin sekä uuteen vuokraajaan tutustumiseen.

Uuden vuokraajan kanssa ollaan treenailtu yhteistyötä, hypätty vähän, sekä käyty maastossakin pikkulenkki. Vaikuttaa ihan mukavalta tytöltä. Pitänee joskus esitellä hänet tarkemmin teillekin kunhan tässä päästää vauhtiin.

Uusi tarhakaverini on kaksivuotias tinker-lv risteytysori Poco. Minä näin kun tuo pikkuinen aikanaan syntyi. Viereisestä tarhasta katselin ihastellen tuota pikkuista ihmettä. Nyt siitä on tullut elämäniloinen nuorimies, jonka kanssa on mukava leikkiä, mutta kurinpito on välillä vähän rankkaa. Emäntä on minusta tosi ylpeä, koska minulla on kuulemma tuon nuorukaisen kanssa lehmän hermot.

Eilen käytiin Pocon kanssa rallittelemassa maneesissa. Ipanalla riitti vauhtia ja pitihän minunkin näyttää etten jää huonommaksi. Meillä oli todella hauskaa, eikä ihmisten tälläkertaa tarvinnut rasittaa itseään meidän liikuntamme vuoksi lainkaan.

Ohessa muutama kuva meidän iloitteluistamme. Pojat on poikii, vai miten se menikään?

Kauhua lumipaakusta

Olin vieläkin hämmennyksissä eilisestä uudesta ratsastajasta. Kestää aikansa ennen kuin totun uusiin ihmisiin. Jännitin hirveästi vaikka se olikin emäntä, joka tänään kiipesi selkääni. Minun oli todella vaikea keskittyä työntekoon ja viimeinen niitti oli katolta alas suhahtava lumipaakku. Silloin pakenin minkä kintuistani pääsin. Emäntä yritti rauhoitella, mutta sen jälkeen jokainen ääni minkä kuulin sai minut suunniltaan. Hypähdin vaistomaisesti poispäin jokaisesta rasahduksesta. Emännän ei auttanut muu kuin yrittää pysyä kyydissä ja hidastaa menoani.

Lopulta turhauduin emännän jarrutteluihin ja aloin esittää rodeoratsun taitojani, toivoen, että se pelottaisi kaikki ikävät äänet pois. Se ilmeisesti toimi, sillä niitä ei enää kuulunut kun emäntä sai minut vihdoin uskomaan, että vaara on ohi. Tässä vaiheessa olin jo niin hikinen ja väsynyt, etten jaksanut enää vastustella emännän jumppailuyrityksiä ja lopputreeni menikin nopeasti ja sujuvasti vaikka emäntä olikin hermoromahduksen partaalla edelleen.

Toivottavasti huomenna ne äänet eivät taas ole minun kiusanani maneesissa. Ne oli tosi pelottavia kun en tiennyt mistä ne tulivat.

Perjantaipelkoja ja lauantain erikoinen

Emäntä on ollut laiska ja skipannut minun blokini omien kiireidensä vuoksi. Melko typerää, jos minulta kysytään. Pitää varmaan ottaa sen suhteen kovemmat otteet käyttöön...

Perjantaina ohjelmassa oli koulutreeniä. Maneesiin päästyäni huomasin kauhukseni, että maneesin seinät suhisivat. Sapelihammastiikerit olivat palanneet! Yritin pitää näitä suhisevia varjoja silmällä samalla kun emäntä koko ajan vaati minulta jotain, mutta eihän siitä mitään tullut. Satulan yläpuolella alkoi tunnelma kiristyä, eikä se millään ymmärtänyt, että nyt oli tosi kyseessä. Saalistajat vaanivat meitä jokapuolella! Emäntä oli kuitenkin sitkeä ja lopulta minun oli yksinkertaisesti suljettava silmäni ja keskityttävä sen pyyntöihin hetkeksi, jotta pääsisin nopeasti pois tuosta surmanloukusta.

Selvisimme elävinä ulos.

Lauantaina minut haki tarhasta ihan uusi tyttö. Se myös harjasi minut ja laittoi varusteet päälleni. Yritin emännältä kysellä, että mikäs juttu tämä on, mutta se keskittyi vain rupattelemaan tämän uuden ihmisen kanssa seinään laiskasti nojaten. Ilmeisesti ne tunsivat toisensa. Minusta tilanne vaikutti kaikinpuolin erikoiselta, enkä tiennyt miten tähän tulisi suhtautua.

Tämä tyttö vei minut myös maneesiin ja hyppäsi selkääni. Emäntä huuteli maneesin keskeltä ohjeita, mikä oli ihan hyvä, koska minua jännitti ja helpotti vähän, että tuttu ihminen oli mukana. Minun on hyvin vaikea keskittyä työskentelemään uusien ihmisten kanssa. Tämä tyttö oli kuitenkin ihan mukava ja minun oli aika helppo ymmärtää mitä se minulta halusi. En pystynyt ihan kunnolla rentoutumaan, mutta ihmiset vaikuttivat olevan ihan tyytyväisiä minuun.

Loppukäyntejä kävellessä minulle selvisi, että tämä tyttö, Fanny, on ilmeisesti minun uusi vuokraajani. Sain siitä kyllä ihan kivan vaikutelman ja emäntäkin tuntui siitä pitävän, joten eiköhän tästä ihan hyvä tule. Ainakin toivon niin.