torstai 27. syyskuuta 2012

Melkein VOKP

Minusta on kovaa vauhtia kuulemma tulossa VOKP, eli "Vakavasti Otettava KouluPoni". Treenit sujuu paremmin kuin hyvin ja tulosta alkaa tulla. Emäntä on saanut raahattua laiskan perseensä salille ja nyt se sitten ikäväkyllä jaksaa myös ratsastaa paremmin, eikä anna minun viilata itseään linssiin senkään vertaa mitä aikaisemmin.

Tästä näyttäisi tulevan pitkä talvi. Onneksi vuokraajalla on sentään enemmän huumorintajua ja se tykkää käydä rennosti köpöttelemässä maastossakin välillä, ettei mene ihan tylsäksi tämä elämä. Tosin odotan kauhulla sitä päivää, kun tuo ihminen keksii hankkia valmentajan meille. Onneksi se ei kuulemma nyt juuri sovi budjettiin, mutta on kuulemma hankintalistalla. Huh. Se tietää sitten hikistä puurtamista mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa..

Tänään meillä oli ohjelmassa lähinnä siirtymisiä, temponvaihteluita ja vähän väistöjä. Lopuksi tehtiin muutama kokoava harjoitus ravissa ja laukassa tehtiin pari vaihtoa raviaskeleen kautta. Lauantaina jatkamme laukanvaihtojen kanssa puuhastelua. Ne on kuulemma pahasti ruosteessa.














Vuokraajani Fanny oli ottamassa meistä kuvia pitkästä aikaa, joten niitä nyt sitten riittää. Paljon enemmänkin olisi ollut, mutta emännän mielestä tämä määrä saa riittää tältä erää. Se nappasi myös lopuksi minusta ja Fannysta yhteiskuvan. Eikö ollakin aika söpöjä yhdessä?


Kostoksi Fanny sitten leikki paparazzia ja napsi emännästä ja minusta hempeilykuvia.







16 kommenttia:

  1. älä nojaa ihan noin taakse, se horjuttaa hevosen tasapainoa. :) vaikka askeleet olisivatkin aika tökstöksit.
    ponis on tosi söpö<3 voisitko tehhä videopostausta ku hyppäätte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. =) Olen tietoinen tästä virheestä jota koitan parhaani mukaan korjata. Selkävika vaan vähän hidastaa prosessia. =)

      Poista
    2. Itselläni ei ole videokameraa, enkä juurikaan itse hyppää, mutta voisin koittaa jossain vaiheessa saada jonkun kuvaamaan.

      Poista
    3. Mä voin kyllä ilmottautua vapaaehtoiseksi (/rääkin uhriksi) jos saat jonku kuvaamaan! :D

      Poista
  2. Voi kun poni on sulosena. ^^ Ratsuna ja halikuvissa.

    VastaaPoista
  3. Kyllä Poni onkin solakassa kunnossa kun näin kuvista katsoin, se on saanu pituutta jalkoihin kun maha pienentynyt :) Mulla on muuten videokamera jos haluaa lainata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt se ei enää näytä kantavalta. =D Lihasta lisää niin hyvä tulee.
      Hei loistavaa tietää et sulla on kamera! Voisin jossain vaiheessa kyllä lainata. =)

      Poista
  4. Ihania kuvia, poni (ja omistaja) näyttää todella upealta! :) Ja hienot ratsastussukat(?). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Sukat on itseasiassa ostettu joskus vuosia sitten Seppälästä, mutta toimivat nykyisin mainiosti ylläolevassa käytössä. =D

      Poista
  5. Kylläpäs poni kulkee komiasti! Meillä on viä pitkä matka tuonne! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitämme! Tähän pisteeseen on vaadittu monen monta hikistä tuntia ja turhautumisen hetkeä, ja monta vastaavaa on edessä. Pikkuhiljaa kohti parempaa yhteistyötä. =)

      Poista
  6. Voi miten hienosti menee! Hyvä TE!
    PS. Hieno uusi banneri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on hyvä mieli jatkaa treenejä kun vihdoin alkaa sujua!

      Poista
  7. mua ärsyttää se suunnattomasti kouluratsastajissa, et aina kun pidetään kannuksia niin niitä käytetään enemmän kun pohjetta. eikä sitä kantapäätä tarvii ylös liikutella, jos maastoilisitte ja hyppäisitte vähän enemmän ni saattais ponikii lähtee vähä reippaammin eteenpäin, eikä tarvis kauheesti käyttää kannuksia.
    ja ihan järkyttäväst nojaat taaksepäin, taaksepäin nojaaminen horjuttaa hevosen tasapainoa.
    tämmöstä käsitystä sain ratsastuksestas ja ilmasen sen mitä nään, toivottavast säkin näät sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta. Jos luit aikaisemmat kommentit, näit varmasti että olen näistä ongelmista tietoinen ja kuten mainitsin, minulla on selkävika joka hankaloittaa ratsastusta jonkin verran, mutta ongelmaa työstetään kyllä.

      Ja se, etten minä maastoile tai hyppää juurikaan, ei tarkoita sitä etteikö Poni pääsisi näitä asioita tekemään. Se tekee niitä kyllä ihan viikottain, ihana vuokraaja vain hoitaa sen puolen.

      Ja minun virheideni takia ei kouluratsastajia kannata lytätä. Ne, ketkä oikeasti osaavat ratsastaa, eivät näitä virheitä harrasta. Minä en vielä osaa, minä opettelen.

      Poista