maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kevätpiruilua

Kuten olette varmasti huomanneet, olen ollut viime aikoina ihan hurjan kiltisti. Aina viime viikkoon asti. Nyt olenkin sitten keksinyt jos jonkinlaista vekkulia kommervenkkiä emännän ja vinkulelujen päänmenoksi. Olen piinannut niitä irrottelemalla kenkiä jaloistani tasaisen tappavaan tahtiin, ihan vain siksi, että emäntä sanoi minun saavan olla taas kesän kengittä. Minun logiikallani kesä tulee nopeammin jos potkin kengät jaloistani.

Keksin myös tässä menneenä päivänä testata emännän hoksottimia juoksutustilanteessa. Ollaan tarhanaapureiden kanssa tuumailtu ja vaihdeltu kokemuksia. Tajusinkin etten ole vielä koskaan yrittänyt käänttää emännälle persettä ja poistua paikalta. Tämä pitikin sitten heti ensimmäisen tilaisuuden tullen testata. Emännän huumori ei kestänyt kyllä tasan yhtään, mutta minulla oli hauskaa. Luulen kyllä, että tästä "apinoinnista" (kuten emäntä sitä kutsuu), seuraa useammat liinasulkeiset lähitulevaisuudessa, mutta se oli ehdottomasti sen arvoista vaikken irti asti päässytkään.

Uuden vuokraajan kanssa on sujunut mutkattomasti. Se on kiva ja maalaisjärjen omaava tyttö. Emäntä ja Fannykin tykkää. Nyt alkaa siis olla minulla hyvä taustatiimi takana niin saa tuo emäntä huidella huoletta noita kevätkiireitään.

Onkos muilla kaviokkailla kevätpiruilua ilmassa?

Tässä kuva viimeisimmästä irtokengätä. Kauniisti muotoiltu, vai mitä. (kuvan nappasi Fanny)

5 kommenttia:

  1. Viikonlopun hiitillä ensin meidän toiselta hevoselta aukesi valjaista yksi lukko, ja heti perään toinen muovaili yhden kengistään kuvan mukaiseksi.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havaittavissa siis sielläkin selvää suunnitelmallisuutta työn välttelemiseksi. ^^

      Poista
  2. Moi!
    Tosi yksinkertaisen kaunis ja täysin omaa laatuaan oleva blogi sulla! :--)

    Käyhän toki vilkaisemassa meidän blogia:
    http://sadetakinsuojassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset! Käydäänpä vilkaisemassa. =)

      Poista
  3. Hahhah, tuttua tuommonen kenkien irrottelu. Hoitsu tekee sitä välillä useammin, välillä harvemmin, vuoden ajasta riippumatta! :D

    VastaaPoista