Opetushevosena, Part I

Emännän ystävä, Visa, kipusi tänään selkääni ja emäntä otti meidät liinan päähän. Minun tarvitsi vain juosta ympyrää emännän raipan tahtiin ja kuski sai keskittyä istumisen salojen opetteluun. Aivan uskomatonta kuinka hankalaa niinkin yksinkertainen asia voikaan ihmisille olla.

Laukassa minun piti vähän keksiä omaa hauskaa ja heittää kehiin pienet rodeot. Visan mielestä se oli hillittömän hauskaa, emännän ilmeestä päätellen se ei varsinaisesti ilahtunut. Huolimatta pienestä esityksestäni, emäntä päästi meidät liinasta vapaaksi ja jäi itse keskelle maneesia huutamaan ohjeita. Minusta on mukavaa, että se joskus kurittaa muitakin kuin minua. Luonnollisesti otan tilanteesta kaiken irti ja pistin Visan kunnolla töihin. Minähän en tee mitään jos ei ole ihan pakko!

Arvasin kyllä, ettei löysäilyäni katsottaisi hyvällä ja että tämä rento jolkottelu loppuu jossain vaiheessa. Totuus tuli taas iskuna vasten kasvoja kun emäntä hyppäsi kyytiin. Katsoin parhaaksi yrittää parhaani, jotta homma olisi ohi mahdollisimman äkkiä. Ei ole yhtään mukavaa hikoilla näillä pakkasilla. Teimmekin emännän kanssa vain pienen verryttelyn ja läpiratsastuksen.

Emäntä käski muistuttaa, että se kypärä pitäisi aina pitää päässää...

Loppukäynnit käytiin käveleskelemässä Visan kanssa kentällä mukuvassa auringonkajossa.

Ennen kuin pääsin takaisin tarhaan syömään, emäntä nappasi vielä kuvan minun uudesta sisätoppiksestani. Eikö olekin hieno! Kerrankin jotain mustaa, eikä mitään epämääräisiä värejä (kuten pinkkiä). Toppis on shoppailtu meidän suosikkikaupasta, Eläinpalvelu Aesa Brasta.

Pikapäivitystä

Pikaiset päivitykset kuluneista päivistä.

Tänään minulla oli vapaapäivä. Emäntä kävi vähän leikkimässä kanssani tarhassa ja tarkistamassa että minun loimeni ovat hyvin päälläni. Eilen kävimme jumppailemassa kentällä. Ohjelmassa oli vain lyhyt eteen-alas treeni. Minun oli tosi vaikea keskittyä koska oli jo hämärää, eikä kentällä ollut valoja päällä. Lisäksi maneesista kuului ääniä, joita jännitin jonkin verran.

Huomenna pääsen kuulemma toimittamaan opetushevosen virkaa, mutta siitä lisää huomenna.

Ilman satulaa

Pakkanen sekoittaa ihmiset. Olen ihan varma siitä. Emäntä ja hänen ystävänsä Laura saapuivat tallille topattuna sellaiseen vaatekerrokseen, etten meinannut tunnistaa kumpaakaan. Lauraa ei olekaan näkynyt pitkään aikaan, joten täytyihän minun vähän kokeilla, että onko se ihan pehmentynyt. Emäntä kuitenkin puuttui peliin aika nopeasti ja minun huvitteluhetkeni loppui lyhyeen. Ikävää.

Jonkinlainen dementia niihin on varmaan iskenyt kun unohtivat pukea minulle satulan päälle! Eikä me menty maneesiin, vaan kentälle. Olin siis ulkona. Alasti! Oli kuitenkin mukavaa vähän liikuskella raikkaassa ulkoilmassa ilman sen kummempia vaatimuksia. Kunhan humputeltiin ympäriinsä. Laukattiinkin vähän. Siinä piti vähän koittaa vähän heilutella päätä ja uhkailla pukittelulla, mutta emäntä sanoi minua apinaksi ja jatkoi määrätietoisesti ratsastusta. Tarkemmin ajateltuna se ei ehkä ollut niin hyvä idea kuitenkaan. Ei se olisi kuitenkaan pysynyt kyydissä jos olisin kunnolla pukittanut.
 

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

© Laura L

KUKKUU!
Laurakin kävi kyydissä. Siitä kuvapostaus myöhemmin.

Aivojumppaa

Emäntä pisti minut lujille. Tälläkertaa tosin henkisesti, ei niinkään fyysisesti. Koska kuulemma käytöstapani eivät eilen vastanneet kaikiltaosin asetettuja standardeja, emännän mielestä oli taas aika mennä naruriimun kera maneesiin keskustelemaan laumahierarkiasta, sekä emännän huumorintajun kestosta.

Yritin olla kaukaa viisas ja hoitaa homman kotiin ilman suurempaa päänvaivaa. Yleensä emäntä on hyvin nopeasti tyytyväinen jos en yritä näykki, nojailla, esittää tyhmää tai tehdä muutakaan ylimääräistä, mutta tälläkertaa suunnitelmani ei toiminut. Tein kaiken mitä pyydettiin, mutta emäntä halusi nostaa vaatimustasoa. Minun piti mm normaalin jalan koukistamisen lisäksi laskea samalla päätä alas, vähänkuin kumartaisin, ja sitten se yritti saada minua tekemään jotain muutakin mistä en vielä ole aivan varma, mutta ehkä se selviää ajan kanssa.

Maastakäsittelypäivät ovat kyllä tosi mukavia, vaikkakin niiden vaatima ajattelu on tosi raskasta. Emännän kanssa on kuitenkin hauska puuhastella kun se on hyvällä tuulella. Sain taas paljon kehuja ja paijaamista palkinnoksi hyvin tehdystä työstä.

Mun emäntä ja minä. <3 © Milla Kouhia

Päivän treenit

Kuvat: © Milla Kouhia

Alkukäynnit kentällä.

Voiko joku kertoa tolle, että sen touhut näyttää melko hankalalta. Ei uskoisi, että se on joskus ennenkin kiivennyt hevosen selkään...

Taivuttelua

Tempon lisäystä

MÖRKÖ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Se mörkö on ihan varmasti vieläkin siellä!

Väistöt auttoivat unohtamaan maneesin nurkassa vaanineen mörön.

Ravia. Tylsää.

Laukkaa. Raskasta ja tylsää.

Loppuverkat puuhasteltiin ulkokentällä.

Lumessa oli raskasta ravata.

Saati sitten laukata.

PUUH!

Omistajani on sadisti.

Se on myös seonnut. Käytiin loppukäynnit "maastossa".

Oli kivaa.

Taas mennään!

Kengittäjäsetä kävi taas tänään ja totesi, että minun sairaslomani saa nyt loppua. Emäntä ilahtui suuresti tästä tiedosta ja lähtikin hetimmiten juoksuttamaan minua kentälle. Se olikin kivaa vaihtelua ainaisen maneesin kiertämisen sijaan, vaikkakin lumessa oli tosi raskas juosta.

Ensi viikolla alkaakin sitten uudet treenit taas mikäli tuota emäntääni yhtään tunnen...

Pipi

Olen sairaslomalla. Minulla on kavio kipeä. Sattuu kun yrittää kävellä. Emäntä ja kengittäjä epäilevät, että se olisi vain kaviopaise. Minä kysyn, että mitenniin "VAIN"?! Se on kipeä! Haluan huomiota, paijaamista, hellyyttä ja enemmän ruokaa! Sekä tietenkin sääliä ja sympatiaa.

Ei ole kivaa sairastaa (vaikka se tarkoittaakin lomaa). Emäntä kuitenkin sanoi, että olen pian ihan kunnossa. Toivottavasti se on oikeassa...