Opetushevosena, Part I

Emännän ystävä, Visa, kipusi tänään selkääni ja emäntä otti meidät liinan päähän. Minun tarvitsi vain juosta ympyrää emännän raipan tahtiin ja kuski sai keskittyä istumisen salojen opetteluun. Aivan uskomatonta kuinka hankalaa niinkin yksinkertainen asia voikaan ihmisille olla.

Laukassa minun piti vähän keksiä omaa hauskaa ja heittää kehiin pienet rodeot. Visan mielestä se oli hillittömän hauskaa, emännän ilmeestä päätellen se ei varsinaisesti ilahtunut. Huolimatta pienestä esityksestäni, emäntä päästi meidät liinasta vapaaksi ja jäi itse keskelle maneesia huutamaan ohjeita. Minusta on mukavaa, että se joskus kurittaa muitakin kuin minua. Luonnollisesti otan tilanteesta kaiken irti ja pistin Visan kunnolla töihin. Minähän en tee mitään jos ei ole ihan pakko!

Arvasin kyllä, ettei löysäilyäni katsottaisi hyvällä ja että tämä rento jolkottelu loppuu jossain vaiheessa. Totuus tuli taas iskuna vasten kasvoja kun emäntä hyppäsi kyytiin. Katsoin parhaaksi yrittää parhaani, jotta homma olisi ohi mahdollisimman äkkiä. Ei ole yhtään mukavaa hikoilla näillä pakkasilla. Teimmekin emännän kanssa vain pienen verryttelyn ja läpiratsastuksen.

Emäntä käski muistuttaa, että se kypärä pitäisi aina pitää päässää...

Loppukäynnit käytiin käveleskelemässä Visan kanssa kentällä mukuvassa auringonkajossa.

Ennen kuin pääsin takaisin tarhaan syömään, emäntä nappasi vielä kuvan minun uudesta sisätoppiksestani. Eikö olekin hieno! Kerrankin jotain mustaa, eikä mitään epämääräisiä värejä (kuten pinkkiä). Toppis on shoppailtu meidän suosikkikaupasta, Eläinpalvelu Aesa Brasta.