Mira oli taas piiskaamassa meitä ruotuun. Sotasuunnitelmat oli ilmeisesti sovittu jo matkalla, sillä töihin alettiin erittäin määrätietoisesti heti. Emäntä oli nyt vakaasti päättänyt, että minun on aika luopua tavastani roikottaa siroa päätäni vasemman ohjan varassa ja tästä aiheesta lähdettiinkin sitten keskustelemaan tekemällä suurta kahdeksikkoa ravissa. Kuskilla loppui usko jo alkumetreillä, joten Mira hyppäsi kyytiin ja näytti miten minut saa kuolaimesta irti. Voitte uskoa, että tämän paljastuksen jälkeen Mira ei ollut suosikki-ihmisiäni hetkeen. Emäntä (valitettavasti) oivalsi, ettei taivuttaessa sitä ohjaa kannata vetää reisille, vaan on huomattavasti järkevämpää nostaa kättä ylöspäin. Ikäväkyllä se toimii ja nt kuski jaksoi ratsastaa pidempään.
Välihuilailujen ohessa viihdytin ihmisiä seuraamalla Miraa. Se tuntuu kaikista ihmisistä olevan hyvin hauskaa, enkä oikeastaan ymmärrä miksi. Ne kuitenkin nauroi minulle kovasti ja tuli hyvälle tuulelle. Joskus on kivaa piristää pieniä ihmisiä. Niillä kun tuntuu olevan kovin paljon huolia ja murheita. Onneksi minun suurin murheeni (emännän lisäksi) on se, etten saa ensimmäisen ruokaa, vaan joudun odottamaan omaa vuoroani. Hauskuutushetki oli ikävän lyhyt. Mira patisti meidät muutaman minuutin jälkeen takaisin töihin.
Laukannostoissa pääpointtina oli tänään ratsastajan istunta, minun toiminnassani ei kuulemma ollut moittimista (no ei tietenkään ollut!). Loppujenlopuksi homma sujui hyvin ja lopputunti keskityttiin käyntiväistöihin. Niistäkin emäntä suoriutui kohtalaisesti.
Suurimmat vaikeudet käsien paikan lisäksi taisivat kyllä olla alku ja loppuverkassa päälläni ollut loimi. Kuskilla oli vaikeuksia sopeutua tilanteeseen ja satulan päällä liukuvaan fleeceloimeen. Minullehan tämä sopi, koska se mahdollisti laiskottelun. Tässä pientä videomateriaalia meidän jo hyvin väsyneestä loppuverryttelystä.
P.S. Voisitko Mira seuraavalla kerralla vähän tsiigata tuon emännän kevennystä, että se uupumuksesta huolimatta säilyisi edes kohtuullisen siedettävänä. Hävettää kun se keikkuu tuolla ja kaikki näkee...
Välihuilailujen ohessa viihdytin ihmisiä seuraamalla Miraa. Se tuntuu kaikista ihmisistä olevan hyvin hauskaa, enkä oikeastaan ymmärrä miksi. Ne kuitenkin nauroi minulle kovasti ja tuli hyvälle tuulelle. Joskus on kivaa piristää pieniä ihmisiä. Niillä kun tuntuu olevan kovin paljon huolia ja murheita. Onneksi minun suurin murheeni (emännän lisäksi) on se, etten saa ensimmäisen ruokaa, vaan joudun odottamaan omaa vuoroani. Hauskuutushetki oli ikävän lyhyt. Mira patisti meidät muutaman minuutin jälkeen takaisin töihin.
Laukannostoissa pääpointtina oli tänään ratsastajan istunta, minun toiminnassani ei kuulemma ollut moittimista (no ei tietenkään ollut!). Loppujenlopuksi homma sujui hyvin ja lopputunti keskityttiin käyntiväistöihin. Niistäkin emäntä suoriutui kohtalaisesti.
Suurimmat vaikeudet käsien paikan lisäksi taisivat kyllä olla alku ja loppuverkassa päälläni ollut loimi. Kuskilla oli vaikeuksia sopeutua tilanteeseen ja satulan päällä liukuvaan fleeceloimeen. Minullehan tämä sopi, koska se mahdollisti laiskottelun. Tässä pientä videomateriaalia meidän jo hyvin väsyneestä loppuverryttelystä.
P.S. Voisitko Mira seuraavalla kerralla vähän tsiigata tuon emännän kevennystä, että se uupumuksesta huolimatta säilyisi edes kohtuullisen siedettävänä. Hävettää kun se keikkuu tuolla ja kaikki näkee...
Meillä myös autttaa tuo käden nostaminen :) Ollut tosi hyvä niksi!
VastaaPoista