keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Nainen

Minulla oli Asikkalassa laidunkaverina ori, nimeltään Telle, sekä myöskin Mosse-ruuna. Me sitten keskusteltiin poikain kanssa naisista ja sain kuulla kaikenlaista. Nyt minä tiedän mitä naisille kuuluu tehdä (tai ainakin yrittää)!

Uusi ulkoilukaverini on hemaiseva suomenhevostamma Rilu. Kyllähän siinä nyt kovemmankin kundin tunteet kuumenee kun laitetaan uhkean blondin kanssa samaan tilaan ja vielä ihan kahdestaan. Mukavakin vielä oli, joskin yhtä perso ruualle kuin minäkin. Onneksi olen kuitenkin sen verran herrasmies, että naiset saa syödä ensin ja ihan rauhassa (ne nimittäin potkii aika lujaa ja tarkasti jos niiden ruokia edes vilkaisee).

Rilu ja minä
Emäntäkin kävi pyörähtämässä. Kova kiire oli kuulemma jonnekin, joten näpsi vain muutaman kuvan ja laittoi heinäsäkit karsinan eteen odottamaan. Kerkesi kuitenkin naureskella, että näytän uudessa loimessani ihan ylisyötetyltä mittarimadolta. Melko reilua etten sanoisi! Kostoksi yritin napata sitä sormesta. Suuttui.

Näytänkö muka mittarimadolta?! HÄH?!


Naapuritarhassa oli toinen valkoinen hevonen. Sitäkin piti välillä todella nopeasti tervehtiä ja samalla muistaa kertoa, että kaikka aidan tällä puolen, etenkin heinät, on sitten mun. Emäntä oli kuitenkin sen verran nopea, että ehti yhden kuvan napata kun aidan yli keskusteltiin.


1 kommentti: