Pieni historiikkipätkä

Meidän yhteinen taipaleemme alkoi alkuvuodesta 2008. Emäntä oli etsimässä itselleen ponia tai pientä hevosta ja sai vihiä kauniista palominotammasta. Myyjän kanssa vaihdettiin sähköposti jos toinenkin ja siinä samalla myyjä laittoi kuvia minustakin. Emäntä ajatteli, ettei ikimaailmassa ostaisi itselleen noin rumaa hevosta minkä niissä kuvissa näki ja sanoi tulevansa katsomaan sitä palominotammaa. Kuinka ollakaan se tamma ei ollut emännälle alkuunkaan sopiva. Koska matkaa oli kuitenkin taitettu puoli Suomea, päätti pettynyt seurue tulla katsomaan minua. Koeratsastus sujui tuulessa ja tuiskussa muhkuraisella ulkokentällä. Emäntä on jälkeenpäin kertonut, että tiesi jo kahden kierroksen jälkeen haluavansa ostaa minut.

Ensimmäiset kuvat minusta, jotka emäntä näki.

Ensimmäiset kuvat minusta, jotka emäntä näki.

Saavuin Pohjanmaalle pari viikkoa ostopäätöksen jälkeen. En oikeastaan ollut moksiskaan pitkästä matkasta, enkä uudesta paikasta.

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa.

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa.

Yhteistyömme ensiaskeleet eivät sujuneet aivan odotusten mukaan. Minua ei huvittanut lainkaan tehdä töitä. Pukittelin ja niskuroi, koska olin tottunut näin pääsemään helpommalla, eivätkä kaikki kokemukset ihmisistä ole elämäni varrella olleet minulle positiivisia. Ensimmäisten kuukausien aikana emäntä lähti usein itkien kotiin, koska ei ollut taaskaan saanut minua laukkaamaan askeltakaan. Jälkikäteen ajateltuna minua vähän hävettää moinen, mutta oppipa siinä emäntäkin paljon hevosista.

Ensimmäinen ratsastus kotona.

Ensimmäinen ratsastus kotona.

Pikkuhiljaa aloimme kuitenkin päästä yhteisymmärrykseen siitä, miten näitä hommia oikein tehdään ja edistystäkin alkoi tulla.

Maaliskuun 2008 loppupuolella meno näytti tältä.

Hitaasti, mutta varmasti aloin luottaa emäntään ja tulin siihen tulokseen, että vaikkei sillä ihan kaikista paras hermorakenne olekaan, se on oikeastaan ihan hyvä tyyppi. Maastakäsinharjoituksia olemme tehneet alusta asti paljon ja ne jatkuvat edelleen ratsastustreenien ohessa. Ne ovat olleet meille suorastaan elinehto yhteisymmärryksen saavuttamiseen ja niistä on ollut apua myös ratsastuksen saralla. Ensimmäisten parin vuoden aikana kävimme myös tiiviisti tunneilla ja valmennuksissa. Viimeaikoina ne ovat, emännän harmiksi ja minun onnekseni, jääneet hieman taka-alalle emännän taloudellisen tilanteen vuoksi. Valmennukset ovat kuulemma tosi kalliita ja jos minulta kysytään, niin niilläkin rahoilla saa mieluummin ostella minulle ruokaa.

Elokuussa 2008 sain kanget suuhuni ensimmäistä kertaa.

Täytyy myöntää, että meidän taipaleeseen on mahtunut paljon hauskoja hetkiä, sillä jaamme molemmat todella erikoisen huumorintajun. Siksipä useimmat meidät molemmat tuntevat ovatkin sanoneet meitä erinomaiseksi pariksi ja etteivät nämä tutut pystyisi kuvittelemaankaan emännälle mitään muuta hevosta (uskokaa huviksenne että emäntä on kovinkin usein kuvitellut). Tässä teille muutama maistiainen meidän hupihetkistämme erittäin sekalaisessa järjestyksessä.

Kumminpäin se nyt menikään?

Voitettiin hyvin vakavamieliset seuranmestaruuskisat.

Emännällä oli lippa silmillä, joten korjasin asian.

Asioihin pitää tutustua hitaasti ja rauhallisesti...

Talvihengailua

Kesähengailua

Pakkaspäivän hupia (emäntä muistuttaa, ettei suosittele kenenkään nousevan hevosen selkään koskaan ilman kypärää)

Rentoa käyskentelyä kauniissa maisemassa.

Hippaleikki.

Niin. Emäntä on joutunut tekemään kovasti töitä minun luottamukseni saavuttamiseksi. Se ei ole ollut helppo prosessi ja se jatkuu vieläkin. Miksikö minun on vaikea luottaa kehenkään? No vastaus tulee kuvan muodossa:

From Russia with love

Tällaiset jäljet löytyvät minun selästäni. Koko totuus omituisista jäljistä, jotka ovat näkyneet karvanvaihdon yhteydessä, paljastuivat vuosi sitten kun emäntä klippasi minut. Kuva ei kerro todellisuutta, se kaunistaa. En koskaan kerro, mistä nuo ovat tulleet, mutta mukavaa se ei ole ollut. Joistain asioista on vain parempi olla hiljaa ja yrittää unohtaa. Mutta jos joskus olen hankala, uppiniskainen, pelokas, tai jopa hyökkäävä, siihen on syynsä. Nykyään osaan ottaa asiat jo hieman lunkimmin, koska tiedän, että minua kohdellaan reilusti.


Tässä lyhyt katsaus taipaleeseemme (ja etenkin sen alkupuoliskoon). Edellisestä postauksesta voitte katsoa miltä meidän yhteistyömme nykyään näyttää. Vastapainoksi tämän postauksen ensimmäisille kuville, laitetaan tähän loppuun hieman tuoreempi kuva minusta.

Olenko yhtään muuttunut edukseni?