Lopulta turhauduin emännän jarrutteluihin ja aloin esittää rodeoratsun taitojani, toivoen, että se pelottaisi kaikki ikävät äänet pois. Se ilmeisesti toimi, sillä niitä ei enää kuulunut kun emäntä sai minut vihdoin uskomaan, että vaara on ohi. Tässä vaiheessa olin jo niin hikinen ja väsynyt, etten jaksanut enää vastustella emännän jumppailuyrityksiä ja lopputreeni menikin nopeasti ja sujuvasti vaikka emäntä olikin hermoromahduksen partaalla edelleen.
Toivottavasti huomenna ne äänet eivät taas ole minun kiusanani maneesissa. Ne oli tosi pelottavia kun en tiennyt mistä ne tulivat.
Tää kuulosti jotenki vaa tutulta, haha! (--;
VastaaPoista