perjantai 27. kesäkuuta 2014

Täysi työpäivä


Heti aamusta, tai no, oli se puolenpäivän jälkeen sentään, emäntä paukashti tallille Lenan kanssa. Sain toimittaa opetusratsun virkaa ja suoriuduinkin hyvin siitä tehtävästä. Tällä kertaa me päästiin jo tosi hyvin yhteisymmärrykseen Lenan kanssa siitä mihin suuntaan mennään ja millä vauhdilla. Oli oikein leppoisa ja mukava tunti vaikka emäntä siellä maneesin keskellä huutelikin ohjeita.

Ehdin jo huokaista ja alkaa nautia leppoisan rennosta päivästä, mutta ei. Emäntä tuli vielä uudestaan illalla tallille ja jouduin oikeasti töihin. Ei olisi millään huvittanut enää. Pakotettuna kuitenkin raahaudui (melkolailla kirjaimellisesti) maneesiin. 

Luvassa oli koulutreeniä. En voi sanoin kuvailla kuinka tympeältä tuntui tehdä ns tuplavuoro. Emäntä oli kuitenkin päättänyt, että tänään treenataan, joten mehän treenattiin sitten. Taivutuksia taivutusten perään käynnissä ja ravissa ja sitten vielä vähän laukkaa. Koko ajan piti mennä reippaasti eteenpäin, vaikka minulle olisi oikein hyvin hieman pienempikin vauhti sopinut.

Lopuksi vielä Annu, joka oli kuvaamassa meitä (kiitos kuvista!), kiipesi minun selkääni vähän kokeilemaan miltä tuntuu ratsastaa ponilla. Onhan se tietysti elämys, sitä en kiellä. Emäntä räpsi parit kuvat myös Annusta ja minusta.

Käykää katsomassa Annun ja Matin blogi TÄÄLTÄ. Alla kuvia sekä emännästä, että Annusta minun selässäni. Lainakuskeilla tuntuu olevan jostain syystä hauskempaa minun kanssani. Mahtaakohan tuo emäntä ottaa tämän treenaamisen liian vakavasti? Mitenköhän sen saisi rentoutumaan?
















3 kommenttia:

  1. haha "Lainakuskeilla tuntuu olevan jostain syystä hauskempaa minun kanssani. Mahtaakohan tuo emäntä ottaa tämän treenaamisen liian vakavasti? Mitenköhän sen saisi rentoutumaan?"

    Teiän blogi on aina niin kiva lukea! :D

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi ja ihana Poni :) Liityin lukijaksi, pääsee seuraamaan blogia jatkossakin :)

    VastaaPoista
  3. En halua kuulostaa ilkeältä mutta ei kankikuolain saisi mennä aivan vaakatasoon, nyt saa kuvan että kangella vedetty turpa alas :( Toivoisin näkeväni enemmän miten liikkuu nivelellä?

    VastaaPoista