Koska tänään emäntä vain nilkutti laitumelle minua katsomaan, eikä kipeän nilkkansa kanssa voinut minua kiusata, joudun tyytymään kertomaan teille meidän perjantain treeneistä. Ne ei menneet aivan putkeen, ainakaan jos emännältä kysytään.
Sain uudet suitset ja lähdimme niitä testaamaan sitten kentälle. Emäntä jotenkin siinä tohinassa onnistui napsauttamaan yhden lenkin poikkikin, mutta se ei sitä haitannut kauheasti. Vähän se kuitenkin kiroili. Kentällä olikin jo kaksi muuta hevosta, joista toinen hyppäsi esteitä. Se ei minua haitannut, mutta sitten huomasin, että siellä seisoo myös ihminen huutamassa. Se oli kuulkaas kauheaa! En muista olenko jo kertonut että pelkään ihan hurjasti valmentajia. En voi ollenkaan keskittyä jos joku vieras ihminen kävelee ja puhuu kentällä, saati jos se huutaa. Emäntä sen sijaan saa huutaa kentän keskellä sen minkä ehtii, sillä tiedän, että siitä lähtee vaan paha ääni, mutta muuten se on ihan kesy.
Minä olinkin sitten notkea kuin näkkäri kyttäillessäni sitä ihmistä ja emän hermo kiristyi melkolailla katkeamispisteeseen, mutta sitkeästi se jatkoi melkein itku silmässä minubn kanssani tappelua (ja häpesi silmät päästään). Se oli aivan valmis myymään minut meetwurstiksi euron kilohinnalla ja satasen värilisällä, mutta totesi ettei kukaan kuitenkaan halua syödä harmaata ja sitkeää metukkaa. Kun kaikki muut häipyivät, minäkin sitten rentouduin. Siitähän alkoikin sitten sellainen rääkki, ettei hetkeen olla nähty. Emäntä taivutteli ja väänteli ja käänteli minua, vaati liikkumaan reippaassa tempossa ja vielä lisäämään siitäkin vauhtia. Lopulta olin niin hikinen, että olin vaihtanut värini kentän hiekkaan sopivaksi. Emäntä puolestaan näytti juuri kattilasta nostetulta ravulta. Oli se sitten tyytyväinenkin ja paijaili minua pitkään.
Lauantaina Ella sitten hyppäsi minulla vähän ja käytiin lopuksi pienellä metsäkävelyllä yhdessä. Sunnuntaina olikin rennompi päivä vuokraajan kanssa, kun sen äiti oli samalla kokeilemassa tarhakaveriani Torstia.
Tällaista tänne kuuluu tällä kertaa. Tänään olikin hyvä päivä lepäillä leppoisassa auringonpaisteessa kavereiden kanssa laitumella ja tarhassa. Olihan sekin mukavaa kun emäntä tuli minua rapsuttelemaan. Minua vähän säälitti kun se kipeän jalkansa kanssa nilkutti menemään ja päätinkin sitten olla herrasmies ja kävellä vastaan. Olisittepa nähneet sen naaman. Sillä oli hymy korvasta korvaan.
Sain uudet suitset ja lähdimme niitä testaamaan sitten kentälle. Emäntä jotenkin siinä tohinassa onnistui napsauttamaan yhden lenkin poikkikin, mutta se ei sitä haitannut kauheasti. Vähän se kuitenkin kiroili. Kentällä olikin jo kaksi muuta hevosta, joista toinen hyppäsi esteitä. Se ei minua haitannut, mutta sitten huomasin, että siellä seisoo myös ihminen huutamassa. Se oli kuulkaas kauheaa! En muista olenko jo kertonut että pelkään ihan hurjasti valmentajia. En voi ollenkaan keskittyä jos joku vieras ihminen kävelee ja puhuu kentällä, saati jos se huutaa. Emäntä sen sijaan saa huutaa kentän keskellä sen minkä ehtii, sillä tiedän, että siitä lähtee vaan paha ääni, mutta muuten se on ihan kesy.
Minä olinkin sitten notkea kuin näkkäri kyttäillessäni sitä ihmistä ja emän hermo kiristyi melkolailla katkeamispisteeseen, mutta sitkeästi se jatkoi melkein itku silmässä minubn kanssani tappelua (ja häpesi silmät päästään). Se oli aivan valmis myymään minut meetwurstiksi euron kilohinnalla ja satasen värilisällä, mutta totesi ettei kukaan kuitenkaan halua syödä harmaata ja sitkeää metukkaa. Kun kaikki muut häipyivät, minäkin sitten rentouduin. Siitähän alkoikin sitten sellainen rääkki, ettei hetkeen olla nähty. Emäntä taivutteli ja väänteli ja käänteli minua, vaati liikkumaan reippaassa tempossa ja vielä lisäämään siitäkin vauhtia. Lopulta olin niin hikinen, että olin vaihtanut värini kentän hiekkaan sopivaksi. Emäntä puolestaan näytti juuri kattilasta nostetulta ravulta. Oli se sitten tyytyväinenkin ja paijaili minua pitkään.
Lauantaina Ella sitten hyppäsi minulla vähän ja käytiin lopuksi pienellä metsäkävelyllä yhdessä. Sunnuntaina olikin rennompi päivä vuokraajan kanssa, kun sen äiti oli samalla kokeilemassa tarhakaveriani Torstia.
Tällaista tänne kuuluu tällä kertaa. Tänään olikin hyvä päivä lepäillä leppoisassa auringonpaisteessa kavereiden kanssa laitumella ja tarhassa. Olihan sekin mukavaa kun emäntä tuli minua rapsuttelemaan. Minua vähän säälitti kun se kipeän jalkansa kanssa nilkutti menemään ja päätinkin sitten olla herrasmies ja kävellä vastaan. Olisittepa nähneet sen naaman. Sillä oli hymy korvasta korvaan.
 |
| Tässä vanha laidunkuva minusta. Tällä hetkellä en ole ihan näin pullea. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti