perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kevät sekoittaa

Huhhuh mikä päivä! Nämä keväät ovat aina sellaista aikaa, että minun mielikuvitukseni laukkaa huomattavasti minua itseäni vilkkaammin. Tänään oli juuri sellainen pahimman luokan kevätpäivä.

Emäntä hankasi minusta taas suunnilleen muovipussillisen karvoja irti, mikä oli mukavaa, koska irtokarvat kutittaa pirusti. Sitten sainkin satulan selkään ja lähdettiin maneesia kohti. Hämmästyksekseni emme päässeetkään heti maneesiin koska joku oli juuri silloin lanaamassa pohjaa mönkiällä. Emäntä päätti, että kentällä on liian liukasta ja arveli, että voisi talutella alkuverkat parkkipaikalla.

Se olikin superjännittävää! Etenkin kun näin kuinka eräs tallikaverini tuli TIETÄPITKIN tallille päin. Siitä riemastuneena minun piti vähän näykkiä emäntää hihasta ja kun se sitten komensi, esitin orinelkeitä kaula kaarella tepastellen ja saatoinpa vähän seistä kahdella jalallakin. Maneesin ovella minulla sitten kippasi kuppi totaalisesti nurin. En tiennyt yhtään mitä olisi pitänyt ajatella kun se mönkkäri meni ohi ja sitten se tallikaveri meni tallille ja emäntä komensi pysymään paikallaan, että se saa oven auki...

Päästiin kuitenkin sisälle ja ovikin meni perästä kiinni. Sitten tämä poika lähti! Hyppäsin sellaisen loikan ettette ole taatusti koskaan nähneet ponin sellaista paikaltaan tekevän (emännän lisäys: jokainen raaja osoitti tyylikkäästi eri suuntiin) ja poistuin paikalta niin vikkelään kuin kintuistani pääsin hervottomasti pukitellen. Emäntä jäi hölmistyneenä seisomaan maneesin ovelle, mutta tuli senkin koipiin liikettä, kun minä pistin maneesin toisessa päässä polvilleni ja meinasin alkaa piehtaroida. Satulani vaan kuulemma on niin kallis, ettei se selässä saa mennä maate...

Emäntä sai kuin saikin minut lopulta pyydystettyä hirvittävän saalistuksen jälkeen (emännän lisäys: olin menevinäni ulos ovesta ja jättävinäni Ponin maneesiin...). Suitse ja satula katosivat yhdessä hujauksessa yltäni ja kohta sitten juostiinkin irrallaan ihan luvan kanssa ja lopulta sitten jo pakotettuna. Kun olin rauhoittunut, minut satuloitiin uudelleen ja aloitettiin se, mitä oltiin tulossa tekemään, eli ravitreeni. Ohjelmassa oli paljon temponvaihteluita, väistöjä, kahdeksikkoja ja taivutuksia. Laukattiinkin vähän.

Loppujen lopuksi emäntä oli tosi tyytyväinen, vaikkakin uhkasi vielä tallissa, että lähettää minut Italiaan pitkälle lomalle ilman paluulippua, mutta tuskin se tosissaan oli. En kyllä tiedä kumpi oli tämän päivän treenistä hikisempi, minä vai emäntä, mutta kyllä nyt uni maistuu. Molemmille.

4 kommenttia:

  1. Heh, kevättä rinnassa taitaa olla jo kaikilla hevosilla :)

    VastaaPoista
  2. Kärryt perään ja kunnon ravireeniä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah. Veikkauksia kehiin kuinka kova kierrosaika saadaan radalla. XD

      Poista